Taas ehdolla!

 Nyt turhauttaa, vähän jopa suututtaa.

Meillä on Suomessa ihan maailman parhaita kuntoutuksen asiantuntijoita. Fysioterapeutit, toimintaterapeutit, puheterapeutit. Geriatrian ja ortopedian erikoislääkäreitä. Teknologiaa ja osaamista käyttää sitä kuntoutukseen.

Silti vanhusten hoivayksiköissä ja erityisesti terveyskeskusten vuodeosastoilla ja vastaavissa kuntoutuslaitoksissa saa luvattoman vähän kuntoutusta.

On turhauttavaa lukea uusista kuntoutusmenetelmistä ja vanhusten kuntoutustiimeistä, kun todellisuus on aivan toisenlainen. Mietin viimeksi kansallisessa kuntoutusseminaarissa, että kuka näihin upeisiin palveluihin oikein pääsee? Arjen tasolla näyttää siltä, että koko vaativa geriatrinen kuntoutus lepää lähihoitajien harteilla. Osalla ehkä on jotain kuntoutusosaamista, mutta ainakin pk-seudun työvoimapula on pitänyt huolen siitä, että päteviä lähihoitajia on vaikea saada, puhumattakaan erityisosaamista saaneita hoitajia.

Oma ikääntynyt isäni mursi olkapäänsä ennen joulua ja sen seurauksena hänen toimintakykynsä romahti. Kättä ei voi käyttää, kivut ovat kovat ja liikuntakyky olematon, kun käteen ei voi lainkaan varata. Laitoksessa, jossa häntä hoidetaan, ei pystytä antamaan mitään muuta apua, kuin välttämätön. Kysyttäessä kuntoutussuunnitelman perään ei osata vastata.

Ymmärrän haasteet, mutta se, mikä suututtaa, on joidenkin hoitajien asenne. Suurin osa tekee työtään suurella sydämellä ja varmasti kaikkensa antaen. Mutta potilaan ja omaisen näkökulmasta meillä ei ole varaan hoitajiin, joilla ei ole taitoa tai halua puhua potilaalle ja omaiselle kunnioittavasti ja arvostavasti. 

Joku joskus sanoi mielestäni osaavasti, että : 'Asenne ei maksa mitään'. Kohtaamiseen, lyhyeenkin, voi panostaa niin, että jää hyvä mieli.